Pelaaminen

Pelin sisäiset asiat
Äänettömät kielet
Pelissä esiintyy monenlaisia äänettömiä kieliä. Nämä on hyvä ottaa huomion alle erityisesti, sillä näin vaara, että ulkopuolinen reagoi äänettömään lauseeseen, pienenee. Mikäli tällainen kuitenkin tapahtuu, on siitä täysin luvallista mainita toiselle vaikkapa yksityisviestillä ja pyytää tätä muokkaamaan vuoroaan.

Äänettömiin kieliin kuuluvat:

Telepatia ja vaistokkuus, joissa kummassakin viesti lähetetään mielten välityksellä eikä näin ollen ulkopuolinen voi lainkaan sitä havaita. Peleissä nämä kirjoitetaan “kursiivilla lainausmerkkien väliin”. Vaistokkuuteen voi myös halutessaan lisätä <“merkit”> kommentin molemmin puolin. Tämä ei ole pakollista, mutta selventää asiaa, mikäli asia on vaarassa sotkeutua muihin.

Salamurhaajien sormikieli, joka koostuu hienonhienoista sormien liikkeistä. Tämän kielen osaavat vain Salamurhaajien Killan jäsenet ja sitä on mahdoton murtaa, vaikka lähes kaikki alamaailmassa tietävätkin kyseisestä kielestä, eivätkä liiemmin ihmettele miksi joku mies tai nainen heiluttelee sormiaan jossain.
Vaikka jokainen Salamurhaajien Kiltalainen osaa tämän kielen, on Kiltalaisesta itsestään kiinni kuinka vaivattomasti hän sitä käyttää. Jotkut eivät koskaan opi viestimään vain yhdellä kädellä, toiset oppivat sen heti. Tämä on myös aikalailla fyysinen ominaisuus, sillä selvästikin hoikka- ja näppäräsormiselle henkilölle vivahteikkaan kielen käyttö on helpompaa kuin paksu- ja jäykkäsormiselle.
Sormikielen viestit ohjataan ingame katseen vilkaisulla viestin kohteeseen, jonka jälkeen tähän ei ole tarpeen katsoa. Offgame on toki järkevää mainita viestin kohde ja vilkaisu. Sen sijaan pitkällisen sormien viipottelun kuvailemiselta säästyäksemme, käytetään vain samaa kuin telepatiassa, eli “kursiivilla kommentti isketään lainausmerkkien väliin”. Asiayhteyden selventäminen on toki paikallaan, jottei erehdyksiä satu.
On myös syytä muistaa, että jokainen tarkkasilmäinen voi kielen huomata ja kuka tahansa muu Kiltalainen viestin myös ymmärtää, joten yhtä yksityistä viestintä ei ole kuin telepatialla.

Henkivartijoiden merkkikieli, joka koostuu luontevista eleistä, joita kuka tahansa voisi tehdä. Tässä kielessä jopa painon vaihdolla jalalta toiselle on merkitys. Merkkikielestä eivät tiedä ketkään muut kuin Henkivartijat. Tavalliset henkivartijat eivät siis tiedä siitä, vain valan tietylle aateliselle vannoneet ja tehtävälleen omistautuneet saavat opastuksen tähän. Kieltä on myöskin mahdoton murtaa, sillä sitä ei virallisesti ole edes olemassa.
Viestin kohdistaminen tapahtuu myöskin katsomalla viestin saajaa ja pelatessa kommentti “laitetaan jo tutusti kursiivilla lainausmerkkeihin”.
Kuten Salamurhaajien sormikielessä, on syytä muistaa, että vaikka nyt kukaan ulkopuolinen ei voi viestiä edes huomata, voi muu Henkivartija sen ymmärtää. Lisäksi on myös muistettava näissä kummassakin kielessä, että mikäli toinen ei katso viestijään päin, on viestin välittäminen mahdotonta.

Suuret tapahtumat
Jokaisen hahmon elämässä tapahtuu joskus jotain merkittävää. Joskus se tapahtuu myös pelatessa. Useinkaan se ei vaadi sen suurempaa huomiota. Rakastumis- ja raskausasiat voivat siis tapahtua aivan samalla lailla kuin katolta putoaminen ja oman jalkansa telominen.
Me emme kiellä pelaajilta ja mitään, mutta mikäli tapahtuma on erityisen merkittävä, olisi siitä miellyttävää saada tieto pelaajalta itseltään, jotta vältymme Katuoikeuden, tai jonkin muun ingame- tahon silmätikuksi joutumiselta tai muilta ikäviltä seurauksilta, joita ei välttämättä heti idean huumassa ennätä ajatella. Hahmo joutuu kuitenkin elämään sen ristin kanssa siitä eteenpäin, joten pienen neuvoa antavan ottaminen on suotavaa.

Tämän tarkoitus ei ole vaikeuttaa kohtuuttomasti kenenkään elämää tai käskeä teloittamaan ideat jo alkuunsa vain siinä pelossa, että ylläpidolta tulisi raikuva ei. Kaikesta voidaan aina keskustella ja suunnitella ratkaisu, joka ei tarkoittaisi hahmolle kuolemantuomiota.
Haluamme siis säilyttää pelimaailman sisäisen realistisuuden, jottei joku alamaailman säännöille loikkinut hahmo jatka vihellellen elämäänsä ja Katuoikeus ole hänestä täysin piittaamaton.

Mikäli siis suunnittelette tällaista suurta asiaa, ottakaa ihmeessä yhteyttä yksityisviestillä tai sähköpostilla ja keskustellaan asiasta. Ideaa ei ole pakko toteuttaa, mikäli keksittekin jotain muuta, mutta yhteydenotto ennen kuin tilanne räjähtää silmille, on hyvin suotavaa. Mikäli siis ei halua tieten tahtoen aiheuttaa hahmolleen hankaluuksia, mistä ylläpito haluaa myös tietää, jotta voi reagoida niihin oikein.

Pelin ulkoiset asiat
Poissaolot
Jos ja kun tiedät joutuvasi pois koneen äärestä pidemmäksi aikaa, on kohteliasta laittaa foorumilta löytyvään Poissaolot- topiciin tästä ilmoitus. Mikäli poissaolo venähtää hyvin pitkäksi aikaa, on hyvinkin suotavaa ilmoittaa tästä yksityisviestillä kesken olevien pelien toisille jäsenille ja ylläpidolle. Näin vältymme vahingossa tapahtuvilta tunnusten poistamiselta, mikäli jäsenlaskenta sattuisi poissaolon ajankohtaan.

Lopettaminen
Mikäli olet lopettamassa, ei riitä, että vain lopetat käymästä foorumilla, vaan olisi hyvin kohteliasta pelata hahmonsa ulos kesken olevista peleistä.
Lisäksi lopettamisilmoitus tulisi tehdä ylläpidolle joko yksityisviestillä tai sähköpostilla, jotta kenenkään ei ole tarpeen miettiä, oletko jatkamassa vai etkö ole. Näin myös vältät perään kyselyt.
Olisi myös suotavaa kertoa vähintäänkin ylläpidolle hahmon kohtalo, varsinkin jos kyseessä on huomattavammassa asemassa oleva hahmo.
Lisäksi ylläpito on toki kiinnostunut kuulemaan lopettamisen syyt mikäli ne liittyvät pelin asioihin.