Liittyminen

Hakemuksen lähetys ja vastauksen odottaminen
Hakemus lähetetään asianmukaisen oikoluvun ja maalaisjärjen käytön jälkeen sähköpostilla osoitteeseen
kv [at/miukumauku] kuolonsulka [piste] net.
Hakemus kannattaa otsikoida selvällä suomenkielen sanalla, ei esimerkiksi XD tai : ) - hymiöillä. Tällaiset hakemukset saattaisivat joutua lukemattomina roskiin. Siksi vaikkapa yksinkertainen sana ’hakemus’ on kätevä.

Vastaus ei aina tule minuutin, eikä tunninkaan päästä. Ylläpito on vain ihminen, ja ihmisellä on kiireitä. Suositeltava aika on viikko. Jos senkään jälkeen ei vastausta ole kuulunut, kannattaa laittaa vieraskirjaan siitä kysymystä. Onhan mahdollista, että netti on syönyt kyseisen hakemuksen, tai yhtälailla vastauksenkin, eikä näin ollen ole lainkaan tullut perille.

Ennen hyväksymistä foorumille on turha yrittääkään rekisteröityä.

Hakemus

Niccisi ja ikäsi:
- Nicciä pohtiessa kannattaa ensinnä vilkaista läpi jo liittyneiden lista, jotta nicistä ei tulisi liian samankaltaista jonkun toisen kanssa. Nicci kannattaa miettiä huolella ennen kuin lähettää hakemuksen, siksi, että sitä katselee sitten pidemmän aikaa. (Suoritan nicinvaihdoksia vain hyvästä syystä.) Nicciä ei siis kannata muuttaa enää siinä vaiheessa, kun hakemus on lähetetty, tai mahdollisesti jo hyväksytty, sillä poistan armotta jokaisen tunnuksen, jota en ole hakemuksen ohella hyväksynyt.
Asioita, joita nicci ei saa sisältää: numeroita, välimerkkejä (väliviiva on sallittu), kirosanoja tai muuten loukkaavia ilmauksia.
Ikä tässä kysytään vain tyydyttämään ylläpidon sairaalloista uteliaisuutta.

Nimi:
- Hahmon nimi on tärkeä osa hahmoa. Oli se hahmon syntymänimi, tai myöhemmin itse keksitty, on se kuitenkin hänen ’minuutensa’ tiivistelmä. Alamaailmassa ei ole lainkaan harvinaista, että omistaa vain etunimen, suku- tai lisänimet ovat enemmän harvinaisuuksia kuin yleisiä. Harvallahan täällä sukua on, nimettyä ainakaan.
Sen sijaan kaikilla niillä, jotka kuuluvat joko saavutetun tai syntymäarvonsa perusteella korkeampaan säätyyn, täytyy olla sukunimi. Kauppiailla ja ns. tavallisella kansalla se on yleensä samalla kaavalla kuin Suomen sukunimet, ilman etuliitteitä. Mutta aatelisille on sukunimen etuliite (von, de jne.) pakollinen.

Ikä:
- Hahmon ikä on sidoksissa hänen lajiinsa. Ihminen ei ymmärrettävästi voi olla 300-vuotias, eikä 10-vuotias muodonmuuttajalohikäärme ole vielä kovinkaan viisas. En ole laatinut rajoja eri lajien ikäjakaumalle, vaan te saatte itse ajatella ja esittää sitten ajatuksenne minulle hakemuksessa.

Sukupuoli:
- Nainen, mies, naaras, koiras, narttu, uros… Lajia kuvaava termi on aina mukava, mutta myös aivan tyttö tai poika kelpaa.

Laji:
- Da Pira on suurimmalta osalta ihmis- ja haltiavaltainen kaupunki, joten välttyäkseen usein varsin kielteiseltä ylimääräiseltä huomiolta kannattaa näyttää mahdollisimman inhimilliseltä. Yksi pää, kaksi kättä, kaksi jalkaa. Muodonmuuttajille tämä on helppoa, muiden täytyy tyytyä vaatteisiin.
Elikkä: häntä, oudot korvat, tai vaikka siivet eivät ole kiellettyjä, mutta sellaisten omistaja muistetaan pitkään. Elämme keskiaikaista maailmaa, kaikesta huolimatta, joten jokainen teistä voi kerrata mielessään mitä tietääkään keskiajalla poikkeavien kohtelusta.
Laji on vapaasti päätettävissä, mutta käyttäkää maalaisjärkeä. Kentauri ei voi lisääntyä ihmisen kanssa yhtään sen enempää kuin kala auringon. Risteyksiä pohtiessanne, pohtikaa todella, onko se fyysisesti mahdollinen. (Tietysti on olemassa eräitä risteyksiä muistuttavia olentoja, jotka ovat kuitenkin oma lajinsa. Esimerkiksi rotta- ja liskoihmiset.)

Kilta/ jengi/ ryhmä ja asema:
- Jo hahmoa luodessa on mahdollista sijoittaa tämä johonkin Kiltaan, jengiin tai muuhun ryhmään ja päättää tämän asema. Tämä kohta vaatii tutustumaan kyseisen ryhmän sivuun huolella.
Minä katson tämän kohdan myös. Harvemmin minulla on siihen sanomista, mutta mikäli hahmon luonne tai menneisyys jotenkin sotii tätä asemaa vastaan, se joutuu korjaukseen.
Tähän kohtaan on myös syytä mainita, että vain Huorien Killasta voi erota. Toki se onnistuu kahdesta muustakin, kuoleman kautta. Hahmo ei siis ole voinut vain lähteä kävelemään Killastaan ja jatkaa elämäänsä muina miehinä tai naisina. Hänen täytyy olla Kiltansa kirjoissa kuollut (ja huomautuksena: Kiltojen teloitukset harvoin epäonnistuvat) ja hänen täytyy olla menettänyt muistinsa (tämä siksi, että ylläpito haluaa, että kujat eivät ole täynnä Kiltojen salaisuuksia lauleskelevia hahmoja).

Ammatti:
- Jokaisella hahmolla ei välttämättä ole erillistä ammattia sen lisäksi, mitä hän tekee muutoin. Mutta jos hänellä on, se kerrotaan tähän kohtaan. Ja on syytä muistaa, että keskiajalla oli toki muitakin ammatteja kuin kirjakauppias, leipuri tai seppä. Täältä löytyy kattava lista keskiaikaisia ammatteja.

Taidot:
- Kun mietitään elämää keskiajalla, ja sen jälkeenkin, ei ollut millään lailla itsestään selvää, että jokainen osaisi kirjoittaa, lukea, uida tai ratsastaa. Kaikki eivät näitä taitoja hallitse.
Tähän kohtaa voi siis kertoa osaako hahmo nämä taidot ja kuinka hyvin hän ne hallitsee.

Ulkonäkö:
- Hahmon ulkonäkö on tärkeä seikka ja siitä yleensä ensimmäisenä näkee onko hahmoon paneuduttu vai ei. Kuvaile hahmoa tarkasti. Ei riitä, että ilmaiset hänellä olevan lyhyet hiukset, vaan sinun täytyy ilmaista millaiset ne ovat. Tässä voi ajatella, että kuvaatte hahmoanne sokealle. Sellainenhan niin ylläpito kuin vastapelaajakin on, sillä meillä ei ole valokuvan tarkkaa näkemystä hahmostasi jollet sinä itse sitä luo.
Kuvaukseen voi liittää myös kuvan (URL- osoitteena), mutta se ei saa olla kenenkään julkisuuden henkilön kuva, eikä kopioitu mistään muualtakaan ilman kuvan omistajan lupaa.

Luonne:
- Hahmon luonne ja sen huolellinen miettiminen on olennaisen tärkeää. Se auttaa sinua pelaamaan ja perehtymään hahmoosi pelaamisen aikana. Tähän kuvaukseen kirjoitettavassa luonteessa on myös pitäydyttävä, joskin luonne saa toki kokea laajennusta ja tarkennuksia, mutta ei päälaelle mullistavia muutoksia. Sen vuoksi, jos tunnet, että luonne on ehkä vaikea pelattava, mieti parin yön yli ennen kuin lähetät hakemusta.

Menneisyys:
- Menneisyys on olennainen osa hahmoa niin elämäntilanteen kuin luonteenkin kannalta. Sitä ei siis voi väheksyä ilmaisemalla, että se ’on jo tapahtunut’.
Menneisyyttä ei voi kertoa liian tarkkaan, ja varsinkin suuret ja pienet muutokset ja tapahtumat on syytä mainita. Niin perhe, lapsuus kuin aivan viimevuosienkin tapahtumat.
Mikäli hahmo kuuluu johonkin Kiltaan/ jengiin/ ryhmään, menneisyydessä tulee olla myös tieto kuinka ja milloin hän päätyi sen jäseneksi.

Aseistus:
- Mikäli hahmolla on aseita tai panssareita, on ne hyvä merkitä tähän siitäkin huolimatta, vaikka ne tulisivat ilmi jo ulkonäkökuvauksessa.
Samaten, jos hahmolla on kyky magiaan tulee siitä kuvaus ja alkuperätieto tähän.

Muuta:
- Mikäli on vielä jotain, mikä ei ole soveltunut edeltäviin kohtiin, sen voi kertoa tässä. Varsinkin mikäli hahmollasi on lemmikki.

Pelinäyte:
- Tähän vaaditaan panostamista aivan yhtä huolella kuin panostatte muuhunkin kuvaukseen. Pelinäytteen on oltava vähintään puoli sivua pitkä wordilla tai vastaavalla kirjoitusohjelmalla. Lisäksi sen tulee olla mahdollisimman virheetön ja noudatettava niitä sääntöjä, jotka täällä pelaamista hallitsevat.
Näyte voi olla myös jostain aiemmasta pelistänne, mutta sen tulee näinkin vastata tämän paikan kriteerejä.