Huorien Kilta

Killan yleiset tiedot

Huorien Kilta poikkeaa kahdesta muusta Killasta siinä, että sillä ei ole mitään tiettyä aluetta Da Pirasta hallinnassaan. Se hallitsee koko kaupunkia, sillä se toimii niin eri alalla etteivät toiset Killat välitä siihen vihollisena. Liittolaisuus on sitten toinen asia.
Kiltatalo sijaitsee Varkaiden Killan hallitsemalla eteläisellä sektorilla. Taloa ei ole kätketty alamaailman alueelle, vaan se seisoo keskellä aatelisten ja varakkaiden kauppiaiden kansoittamaa aluetta ja kerran se olikin yksi niistä. Ulkopuolelta se on aivan samanlainen kaksikerroksinen kartano jotka ovat yleisiä täällä. Huolella hoidettu puutarha ja kaunis portti. Mikään ei kerro mistään epänormaalista. Vain etuoveen kiinnitetty messinkinen kyltti, jossa on liljan kuva, voisi vihjata jotain. Mutta silloinkin vain niille, jotka tietävät Killasta muutenkin. Ovi ei ole lukossa sen enempää kuin porttikaan. Tämä Kiltatalo on ainut, johon ulkopuolisilla on pääsy. Toki heilläkin vain, jos tulevat asiakkaiksi. Kaikilla ei kuitenkaan ole varaa ylemmän luokan huoriin.
Kiltatalon takana on toinen, pienempi ovi, joka Kiltalaiset käyttävät. Tälle ovelle ei ulkopuolisilla ole asiaa.

Huorien Kilta on suuri, mutta ei sitä luokkaa kuin kaksi muuta Kiltaa. Lisäksi se toimii täysin eri tavalla kuin toiset. Kiltatalossa asuvat vain lahjakkaimmat huorat sekä Killan johtajatar, Liljan valtiatar. Loput huorat on jaettu kaupungissa sijaitseviin ilotaloihin, jotka toimivat erillisinä yksikköinä. Lisää voi lukea Killan sisäisestä arvojärjestyksestä.

Killan merkki on violetti liljan kukka ja Liljan valtiattarella on arvonsa merkkinä hopeinen liljan kukka kaulakoruna. Jokaisella Kiltalaisella on kultainen rannekoru, noin kolme sormenleveyttä leveä jommassakummassa ranteessa. Koruun on kaiverrettu liljan kuva. Kuva
Ilotalojen johtajien merkkinä on hopeinen rannekoru, joka muuten on täysin vastaavanlainen.

Kiltaan päästäkseen ei tarvitse läpäistä mitään koetta. Tarvitaan vain riittävästi rohkeutta tulla puhumaan jonkin ilotalon johtajalle. Nämä sitten välittävät tiedon Liljan valtiattarelle. Koska Huorien Kilta on paljon vapaampi kuin kaksi muuta, ei eroaminenkaan ole mahdotonta. Sitä vain katsotaan hyvin pahalla ja siksi kukaan, joka haluaa jäädä samaan kaupunkiin, ei eroa Killasta. Halveksivat katseet kun usein ovat liikaa. Tietysti eronneelta vaaditaan ehdoton vaitiololupaus Killan asioista. Killan säännöt ja Liljan valtiattaren valintaperusteet voi huora lukea Kiltatalostaan foorumilta.

Killan sisäinen arvojärjestys

- Harjoittelija (Nimensä mukaisesti juuri tullut Kiltaan ja harjoittelee niin Killan tapoja kuin ammattiaan jossain pienemmässä ilotalossa. Saa hyvin helppoja asiakkaita ja saa usein osakseen hyvän tai pahantahtoista naljailua)
- Harjaantunut (Ei kysy vuosia, vaan omia taitoja päästä ylemmäs. Harjaantuneet saavat jo haastavampia asiakkaita ja näin olleen parempia tippejäkin. Saavat kulkea kaduilla tekemässä töitä, mutta voivat tuoda asiakkaan myös ilotalolle)
- Ammattilainen (Tämä alkaa jo kysyä vuosien kokemusta. Kulkevat hyvin usein kaduilla tekemässä töitä ja kiusaavat häpeämättä kaikkia kiinnostavia ja rikkaan näköisiä. Voivat tuoda asiakkaan myös ilotalolle joskin useat saattavat heittää läppää kesken touhujen myös ohikulkijoille. Ammattilaisen on mahdollista saada kykyjensä vuoksi siirto Kiltataloon. Se on kuitenkin Liljan valtiattaren ja ilotalon johtajan sopimus)
- Eliitti (Nämä kokeneet huorat oleilevat Kiltatalossa eivätkä enää kiertele kujilla. Hävytöntä ja keikistelevää porukkaa joka tienaa hyvin aatelisilla ja rikkailla kauppiailla. Eivät ujostele enää yhtään mitään ja huumorintaju saa helposti kokeneemmankin punastumaan)
- Ilotalon johtaja (Nämä ansioituneet naiset, tai miehet, hoitavat oman isomman tai pienemmän ilotalonsa asioita ja pitävät yhteyttä Kiltataloon. He ovat vastuussa omasta ilotalostaan, huolehtivat sen siisteydestä, huorien terveydestä, asiakkaista sekä tietysti rahastamisesta. Saavat myös halutessaan tehdä töitä, mutta vain jos ovat aivan varmoja, ettei heitä silloin kaivata muualla)
- Liljan valtiatar (Killan johtaja, joka toimii Kiltatalossa sen johtajana, mutta huolehtii myös muusta Killasta. Häneltä vaaditaan luku- ja kirjoitustaitoja sekä vikkelää älyä. Sekä tietysti kauneutta. Lisäksi Liljan valtiatar on aina nainen. Hänkin saa tehdä töitä, mutta lähinnä vain huvikseen, elatuksen hän saa Killan provikoilla.)

Harjoittelijasta Ammattilaiseen saakka huorat eivät juuri tunne muiden ilotalojen työntekijöitä vaan tuntevat vain oman talonsa tytöt ja pojat. Vasta Kiltatalossa Eliitti vaihtaa muisteloitaan omista entisistä ilotaloistaan. Ja ainahan kadulla näkee. Harjoittelijat tosin ovat hyvin eristyksissä kaikesta.

Kuinka yletä Killassa

Tässä Killassa ylenemiseen ei tarvita nopeita jalkoja tai terävää tikaria. Ylennyksen voi saada vain kokemuksella sekä tietysti ulkonäöllään. Harjoittelijat ja Harjaantuneet ovat hyvin usein yhdessä vapaa-ajalla ja naljailevat keskenään. Ammattilaiset sen sijaan harvemmin enää pyörivät heidän mukanaan vaan ovat keskenään. Jollei heillä sitten ole sisaria tai läheisiä ystäviä alemmilla asteilla.
Ammattilaiseksi saakka yleneminen tapahtuu ilotalon johtajan arvion perusteella. Se voi tipahtaa kuin salama kirkkaalta taivaalta tai olla jo pitkään tiedossa.
Ammattilaisen siirtyminen Eliittiin sen sijaan usein tiedetään vaikkei siitä julkisesti puhutakaan. Joku vain aina tietää jotain. Valinnan ilotalon johtaja tekee ja ilmoittaa henkilön ja perustelut Liljan valtiattarelle. Tämä sitten päättää onko kyseisestä henkilöstä muuttamaan Kiltataloon.
Jokaista uutta muuttajaa kohdellaan viimeiset päivät kuin mitäkin aatelista ja jäähyväiset ovat haikeat. Harvemmin lähteneitä nimittäin enää nähdään. Jollei vapaa-ajalla ostoksia tekemässä.

Ilotalon johtajaksi pääsee yleensä Eliitissä jo kauan ollut ja kunnostautunut huora jonka Liljan valtiatar katsoo kykeneväksi hoitamaan vastuun.

Liljan valtiattaren valitsee entinen valtiatar ja pääsyn perusteet tietävät vain Kiltalaiset ja ne voi todella lukea Kiltatalosta foorumilla. Valinta on suuri kunnia, joskin vain harvat Killan ulkopuoliset sitä osaavat arvostaa.

Killan suhteet muihin Kiltoihin

Huorien Kilta kunnioittaa kahta muuta Kiltaa ja pyrkii pysymään niiden kanssa hyvissä väleissä, sillä nämä voisivat muutoin helposti pyyhkäistä koko Killan pois maailmankartalta. Usein miten on helpointa vain olla ottamatta kantaa kahden muun valtataisteluun. Eihän se loppujen lopuksi kosketa huoria lainkaan.